Tekstit

Islanti keväällä 2022

Kuva
Islanti maana oli ollut pitkään buketlistillä, että sinne joskus ja kun. Vähän sama kuin Japanin kanssa, ajattelin, ettei kuitenkaan voi, koska niin kallista, ei ole varaa. Mutta elämä on, ja jos nyt jotain tässä kulkutautiepistolassa on oppinut niin se, että ei kannata liikaa miettiä, jos jotain haluaa nähdä ja kokea, ja jos edes jotenkuten siihen on mahdollisuus. Hetken päästä sitä mahdollisuutta ei ehkä enää ole.  Faktat tiskiin, Islanti ei ole halpa. Tosin, nyt kun on tänä vuonna käynyt muuallakin Euroopassa, niin eipä täällä enää sellaisia rairai kun on halpaa - maita enää juurikaan ole, joten hintatason suhteen saa varautua muuhun kuin puoli-ilmaiseen, ellei sitten reissaa kauemmas. Islanti toki asettuu hintakategoriassa vielä selvästi keskilinjan yläpuolelle. Silti, jos kahden hengen reissulla vertaa ruoka+juoma -settejä vaikkapa kotikaupunki Tampereen vastaaviin, niin ero ei ole mikään päätähuimaava. Fish'n'Chips+oluet -komboon 10% lisää hintaa täkäläiseen verrattuna, n

Itä-Suomen turnee Hiideltä Kuopion, Kolin, Savonlinnan ja Imatran kautta Kanavalle (valmis)

Kuva
Pakottavat syyt (eräs nimeltämainitsematon kulkutauti) pitivät viime kesänä vuonna 2021 Suomessa, joten otettiin Lada alle, autojääkaappi viileäksi ja kesälomaviikon ratoksi suunnattiin reissulle Tampereesta katsottuna itään. Vaikka ulkomaanmatkailu on kuitenkin oma eri juttunsa, ei käy kieltäminen etteikö suomalainen olut kelpaisi ja matkustaminen maistuisi. Oluentekijöitä löytyy lähes joka kolkalta ja myös ilahduttavan erilaisia makumaailmoja. Sivuan kotimaanmatkailunedistämisen hengessä myös muita paikkoja, missä käytiin ja nukuttiin. Pitstop Jyväskylä Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Jyväskylässä Hiisi panimon ravintola Lutakossa. Varsinainen panimo ei sijaitse samassa lokaatiossa, joten ulosmyynnin suhteen tarjolla ei ollut panimon yli 5,5% tekeleitä. Päädyimme lounastamaan, koska pieni ravintola oli kuitenkin varsin miellyttävän oloinen paikka ja lounaslistalla oli myös lihattomalle sopivat vaihtoehdot. Ruokajuomiksi vedettiin autoiluun sopivat (itsehän toki en autoile, mutta

Kylmää olutta Albanian auringossa

Kuva
En voi väittää, että omalla toki nopealla käyntikokemuksella, Albania olisi mainittava olutmaa. Italian vaikutus näkyy paitsi siinä, että pitsaa ja pastaa mainostetaan jokaisessa rantakadun ravintolassa, mutta myös siinä, että viinejä valmistetaan, mutta olutkulttuuriin tutustuminen sisälsi enimmäkseen lähikulmakaupan kylmää tölkkiolutta rannalla nautittuna aina siinä kohtaa kun paahde alkoi olla liikaa.   Birra Korça on käsittääkseni ensimmäinen Albanialainen olut, ja ollut valmistuksessa lähes 100 vuotta. Birra Korça voi tarkoittaa myös koko panimoa tai Korça-pilsneriä. Maistoin reissulla myös tummaa versiota Korça Pils e Zezëä. Maassa valmistetut Elbar ja Stela upposivat helteessä kuin myös erinomaisesti. Hintatasokin (ihan yleisesti, oluet, ruuat, matkustaminen jne) on sellainen, että yhden hengen lomalle mietin, selviänkö minimibudjetilla, enkä lopulta saanut puoliakaan käytettyä. Kerran hyppäsin vahingossa Kosovon puolelle Peja Pilsnerin muodossa, mutta eipä niitäkään ole Tampe

Japani - Pöllöolutta ja muuta pöllöilyä Tokiossa

Kuva
Tokiossa silmäkarkin määrä on niin valtavaa, että jossain kohtaa on vaan pakko laittaa ravihevosen silmälaput otsalle ja suunnata määrätietoisesti siihen, mihin on mahdollista niin, että jättää vielä tilaa harhailulle ja sitä kautta löytämiselle. Siirtyminen kaupunginosasta toiseen ja kaupungin puolelta toiselle voi helposti viedä oman aikansa, joten olen antanut itselleni anteeksi, etten mennyt Asahin rooftop-maistelubaariin ihastelemaan (kuulemma kyllä hienoa!) näkymää Tokion ylle, tai Yebisun olutmuseoon, ja moneen muuhun kiinnostavaan maistilaan vaan keskityin nautiskelemaan tunnelmasta neonvalojen ja modernin kaupunkivilskeen mekassa. Näkymä hotellihuoneesta hämyiseen Tokioon   Tutustuminen Ghibli-studioon olisi ollut yksi reissun suurimmista timanteista, mutta se haave mureni jo hyvän aikaa ennen lennolle lähtöä: vaikka kuinka olin minuutilleen koneen ääressä varaamassa paikkaa kierrokselle jollekin matkapäivistäni, niin selvästikään en ole tarpeeksi harjoitellut esim. haluttujen

Japani ~ Kirsikankukkia ja matchaolutta Kiotossa

Kuva
Kevätmatka Japaniin oli ollut haaveena pitkään, oikeastaan jo animenörtteilynuoruudesta saakka. Viimein pre-koronavuonna 2019 sain aikaiseksi reissun sushin ja saken kotimaahan. Aikaa olisi saanut Japanissa(kin) kulutettua viikko- tai kuukausitolkulla, mutta työhommien puolesta piti tyytyä parin viikon pyrähdykseen. Onneksi junapassilla pääsee ketterästi paikasta toiseen ja osaan olla reissuillani myös tehokas: Nagoya, Kioto, Nara ja Tokio yhdellä rykäyksellä oli oikein sopiva makupala sikäläiseen menoon. Tiedän, että hurjan paljon jäi näkemättä, mutta ehkä toisena aikana, toisella kertaa. Ensimmäiset päivät nautiskelin kylpylästä ja tiukan työputken jälkeen lähinnä koitin selvityä aikaerosta ja laskeutua lomalle.  Nagoyasta olisi löytynyt mm. Toyotan tehtaat, mutta itse suuntasin ihastelemaan Nagoyan linnaa, joka olikin komea ympäröivine puistoalueineen ja sivulinnoineen. Pistin myös samantien lomarahastoa palamaan Studio Ghibli -tuotekaupassa ja täytin rinkkani kaikenmaailman totoroi